lauantai 1. syyskuuta 2007

Otteluraportit

Kaksi viimeisintä peliä olemme pelanneet vähävaihtoisella vaikkakin riittävällä 11 hengen naisistolla.

Oulunkylässä 20.8. pelatussa pelissä kärsimme niukan 0-1 tappion Tuusulan Palloseura 2:lle. Taidoissa emme hävinneet ja painostimme etenkin toisella puoliajalla, mutta maalit jäivät puuttumaan. Pelin Pelaaja oli Kaakki, joka uurasti koko kentällä. Erityiskiitos joukkuehengestä Amille, joka tuli flunssaisena puppysitteriksi, mahdollistamaan Suskin pelaamisen.

Perjantain 31.8. peli siirrettiin viime tingassa golfin ystävien autojen alta Annalaan, jossa kohtasimme pienellä mutta sitäkin epäsuhtaisemmalla kentällä Zyklonin eli FC Merjat. Peli pysyi pitkään 0-0 -tilanteessa, mutta arveluttavasti tuomittu pilkku (tuomari ei nähnyt missä 16 raja oli, kenties siksi ettei rajaa näkynyt) vei sitten Zyklonin johtoon. Pian sen jälkeen vastustaja onnistui uudestaan maalinteossa. Vaikka 16 viivattomuus oli ehkä osatekijä heidän kolmannessa maalissaan, vastustaja taisi ansaita voittonsa, sen verran tehokkaasti he veivät meiltä pelitilan pois. Kenttäpelaajistomme tsemppasi kuitenkin hyvin, jälleen ilman vaihtonaisia. Pelin Pelaaja oli Petra.

Ei kommentteja: